tiistai 25. helmikuuta 2014

The only way to get rid of temptation is to yield to it... I can resist everything but temptation.

Oscar Wilden Salomen tapahtumat sijoittuvat ajanlaskumme alun Juudeaan, tetrarkin hoviin. Salome on tarina siitä, kuinka naisen halu ja himo saa kuninkaat pelkäämään ja pyhimyksen menettämään päänsä. Salome on Raamatussa varoittava esimerkki viettelevän naisen tuhoavasta luonteesta. Wilde itse oli jonkin sortin misogynisti: myös Wilden näytelmässä naisen (ja vähän miestenkin) halu on rajaton ja tuhoava.

Love for women is intellectually sterile, for women are receptive only. They take everything and give nothing. 
Oscar Wilde

Meidän Salomemme tanssii Oscar Wilden ranskalaisten aikalaisten, Salpêtrièren hysteriaparantolan asukkaiden kanssa. Hysteriaparantolan naiset ovat sairaita sukupuolensa vuoksi: sairauden nimi tulee kreikan sanasta hystera, joka tarkoittaa kohtua. Hysteria nähtiin jokaista naista vaaninvana ja leimaavana sairautena, johon kuka tahansa, joka ei varaansa pitänyt, saattoi langeta. Hysterian oireita olivat seksuaalinen halu ja käytös, hermoheikkous, masennus, kovaäänisyys ja muut ei-naisellisen käyttäytymisen muodot sekä halvaukset ja muut fyysiset oireet. Hysterian vaikutus näkyy edelleen esimerkiksi siinä, miten eri tavoin suhtaudumme huutavaan naiseen ja huutavaan mieheen – vain toinen on hysteerinen.

How can a woman be expected to be happy with a man who insists on treating her as if she were a perfectly normal human being. 
Oscar Wilde

Hysteriaa tutkittiin ja myös ”hoidettiin” Ranskassa hypnoosin avulla. Salpêtrièren sairaalassa järjestettiin hysterianäytöksiä, joissa tähdiksi nousseet hysteerikot esittivät hypnotisoituina oikeaoppisia hysteriakohtauksia lääkäreille, taiteilijoille, kirjailijoille ja muille silmää tekeville miehille. Hysteriakohtausten aikana naiset availivat hiuksiaan ja vaatteitaan, tekivät  seksualisoituja eleitä ja liikkeitä sekä vajosivat aggressioon tai uskonnolliseen ekstaasiin. Täydellinen kohtaus päättyi arc-en-ciel-asentoon. Hysteerikko jännitti vartalonsa kaarelle niin, että maata koskettivat vain jalkapohjat ja pää. Arc-en-ciel oli hysterian symboli, sillä orgasmin merkkinä se oli täydellinen vastakohta pidättäytyvän, hyveellisen naisen suljetulle asennolle.

Hysterian kytkös teatteriin ja esiintymiseen kietoutuu hysterianäytösten lisäksi 1800-luvun suuriin näyttelijättäriin. Näyttelemistä pidettiin Euroopassa naisille sopimattomana 1600-luvun lopulle asti, ja sen jälkeenkin näyttelijätär oli pitkään käytännössä synonyymi prostituoidulle. Hysteerikolle ja näyttelijättärelle oli yhteistä olemus ja käytös joka rikkoi ajan tiukkoja sukupuoli- ja käytösnormeja. Näyttelijättären oli melkein pakko olla hysteerikko, sillä kukaan kunniallinen tai terve nainen ei olisi voinut antautua esittämään tunteita kuten näyttelijätär teki.

Do you really think it is weakness that yields to temptation? I tell you that there are terrible temptations which it requires strength, strength and courage to yield to. 
Oscar Wilde

Keräsin tähän Wilden sitaatteja, joiden koin jotenkin liittyvän Salomeen. Rakkaus, normaalius, hulluus, heikkous ja houkutus ovat toistuvia teemoja niin Wilden tekstissä kuin Tampereen Ylioppilasteatterin Salomessakin.

Marleena, apulaisohjaaja

Tekstin löyhinä lähteinä ovat Anna Kortelaisen teos Levoton nainen ja lukuisat Wikipedia-artikkelit.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Salome räätälöityy valmiiksi



Synnytimme tänään kolmannen läpimenon Salome teoksestamme. Tunnelma oli maagisen kaunis ja lumoava. Vihdoin ja viimein Salome produktiomme alkaa kasautumaan yhdeksi soljuvaksi kokonaisuudeksi, jonka saamme tarjoilla teille tuoreana 28.2!

On etuoikeutettua saada treenata taitavien ja elämäniloisten ihmisten kanssa. Taipaleemme Salomen valmistumiseen on ollut moninainen ja mutkikas, mutta opettava ja kasvattava. Mahtavaa päästä jakamaan teatterin mahdollisuuksien ihanuutta katsojien kanssa. Meissä jokaisessa asuu ehkäpä pieni Salome, mutta millainen?

Mikä saa ihmiset tekemään äärimmäisiä tekoja? Vallanhalu, turhautuneisuus, intohimo, rakkaus vai viha? Salome teos herättää monia kysymyksiä: elämästä ja ihmisten haluista elää oma elämä sellaisenaan kuin itse on saanut sen käsiinsä. Miten tätä elämää tulisikaan elää?

”Eläkäämme joka hetki täysillä. Jokainen hetki on tärkeä, sillä se on vain kerran!”

Tervetuloa!


 - Kappadokialainen

tiistai 18. helmikuuta 2014

Salomea promoamassa

Salome demosi lauantaina kahdessa tilaisuudessa: Elävänkirjallisuuden festivaalilla Työväenmuseo Werstaalla ja Tampereen kaupungin kulttuuritorilla pääkirjasto Metsossa.

Jos et paikanpäälle päässyt, tässä EKF:n demo Werstaan Höyrykonemuseosta.


Olen seurannut Salomen taivalta linssin läpi alusta alkaen. Kameraan on tallentunut sekä promokuvia että epävirallisempaa materiaalia työryhmän iloksi. Projektin dokumentointiin on kuulunut myös ohjaajan.. köh, vaimoni työskentelyn taltiointia hänen opintojaan varten. Valokuvaaminen on minulle harrastus, jota yleensä toteutan omaksi iloksi Lapin laakeilla tuntureilla, ja suljetussa tilassa toteutettu ihmiskuvaus onkin ollut minulle haastava ja välillä hämmentävä kokemus. Näiden helposti lähestyttävien tyyppien kuvaaminen on kuitenkin ollut mukavaa: hyvää siedätyshoitoa sosiaalisuuteen introvertille insinöörille.

Tero / valokuvaaja (teatteriviiniharrastaja)

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Muutamaksi tunniksi menneeseen

Astumme sisään kotoisaan kahvintuoksuiseen Tampereen Ylioppilasteatterin aulaan. Sohvilla ja tuoleilla loikoo ihmisiä ja koira. Tunnelma on lämminhenkinen. Koiralla on vaatteet. Seisomme ringissä odottamassa opettajaamme, jonka piti olla paikalla hyvissä ajoin. Vartin odottelun aikana meille on tullut selväksi, että ihmiset ovat vapautuneita eivätkä oudoksu läsnäoloamme. Tällaisessa paikassa on vaikea tuntea itsensä kiusaantuneeksi.

Kun vihdoin opettajamme saapuu, meidät esitellään toiselle tuottajalle ja ohjaajalle. Molemmat vaikuttavat mukavilta ja tarjoavat meille kahvia ja teetä. Meille esitellään teatteria: pukuhuone on yläkerrassa kauhistuttavien rappusten päässä. Niistä näkee läpi. Pukuhuone on täynnä vaatteita, aikamoisessa sekasotkussa. Tapaamme ensikertaa Salomen näyttelijän.

Pian pääsemme saliin, jossa kerrotaan olevan hyytävän kylmä. Kipuamme pelottavaan katsomoon. Istumme pehmustetuille tuoleille ja seuraamme, kuinka näyttelijät hörppivät kahvia, ryntäilevät päättömästi ympäriinsä noutamassa jotain, tai lämmittelevät ja leikkivät näyttämöllä.

Harjoitukset alkavat. Tunnelma vakavoituu silmänräpäyksessä. Ensimmäinen kohtaus on hieman hämmentävä, mutta se varmaankin johtuu musiikin puuttumisesta. Kun näyttelijät puhuvat, kaikuu ääni selkeänä ja tarpeeksi lujana katsomon yläpenkeille. Vaikka kyseessä on ensimmäinen läpimeno, näytelmä vaikuttaa todella lupaavalta. Näyttelijät eläytyvät rooleihinsa, ja vaikka joku joskus unohtaakin vuorosanansa, se ei kauaa esitystä haittaa.

Tarinanedetessä sen juoni alkaa pikkuhiljaa avautua. Ymmärrämme paremmin käsikirjoituksen taiteellisen kielen ja näytelmän tapahtumat. Ymmärrämme sen kauneuden.

Näytelmä hätkähdytti julmuudellaan. Erityisen vaikuttavan siitä teki juuri näyttelijöiden panostus omiin rooleihinsa. Esimerkiksi Jokanaa hullunkiilto silmissään, Salome päättäväisyydessään, Salomen äiti halveksunnassaan.

Kun näytelmä on loppu, näyttelijät muuttuvat täysin. Aivan kuin sormien napsautuksesta he hymyilevät ja nauravat, eräskin laukkaa ympäri lavaa. Emme kyllä ihmettele, sillä tyyppi lojui kuolleena maassa lähes koko näytelmän ajan. Meitä moikataan iloisesti, esittäydytään. Tarinan synkkä tunnelma on kadonnut kuin tuhka tuuleen. On mukava huomata, että rajujen roolihahmojen takana on kuin onkin melko tavallisia ihmisiä.

Tarinan teemaa pohdimme vielä pitkään. Miksi Salome halusi Jokanaan pään aivan välttämättä? Uskomme, että Salome ei sallinut häntä uhmattavan. Miksi kaikki palvoivat Salomea? Miksi Jokanaa pelkäsi Salomea ja tämän äitiä? Mikä on tehnyt hahmoista sellaisia, minkälaisina he tarinassa näyttäytyvät?

Kiitämme. Kokemus oli upea. Kiitos.

Pinja, Helmi, Elli / kummilapset

perjantai 7. helmikuuta 2014

Luopua, luovuttaa, luottaa

Ensimmäisen läpimenon jälkeen, kun juttu on ottanut ensimmäiset, eikä edes kovin haparoivat askeleensa kohti valmista esitystä, voin kiitollisena koko työryhmän tähänastisesta työstä taipua kaarelle kohti omaa napaani, ja tehdä hetken surutyötä.

Surutyötä olen tehnyt jotakuinkin ensimmäisistä kohtausharjoituksista... tai jos olen rehellinen, niin ensimmäisestä lukuharjoituksesta lähtien. Oman prosessin alussa, kun mitään ei tarvitse vielä jakaa muiden kanssa, ohjaajantyö on vapaata assosiaatiota, mielikuvituksen kiitolaukkaa ja valveunelmointia vailla pakkoa perustella mitään. Olen Salomen kanssa ollut kuin tiine elefantti, joka parin vuoden ajan on kantanut ja kasvattanut sisällään olentoa, jolla on rajaton määrä raajoja ja kärsiä.

Kunnes oli aika ruveta synnyttämään tuota olentoa. Pitää määritellä muotoa, pitää perustella ja luopua ylimääräisistä korvista ja kärsistä. Nyt te ette pysty enää ajattelemaan muuta kuin tiinettä elefanttia. Mutta luopukaa siitä ajatuksesta. Ohjaaminen on luopumista. Omasta luopumista kokonaisuuden hyväksi. Mahdottomasta ja toimimattomasta luopumista. Mutta tämä luopuminen ei ole ollenkaan syy surutyölle. Luopuminen mahdollistaa luovuttamisen, siis antamis- ei periksiantamismielessä. Luovutan omaa osaamistani ja jutun omistajuutta työryhmälle. Luovutan oman visioni, kolmikärsäisen elefantinsikiön pala palalta työryhmälle.

Vaikeinta on ollut luottaa siihen, että työryhmä ottaa tuon olennon vastaan ja haluaa vaalia sitä samalla rakkaudella, jolla olen sitä itse vaalinut. Olen ollut epävarma ideoideni toimivuudesta, ajatusteni välittymisestä, mutta työryhmä on ilmeisesti luottanut minuun ja antanut minun kokeilla. Ja kyllä minä luotan takaisin.

Kuinka ihana ja inspiroiva työryhmä onkaan, on ohjaajan rooli hieman ulkopuolinen ja yksinäinen. Sivustakatsoja, joka ei koskaan pääse toisten kanssa leikkimään valmiin jutun kanssa. Surutyötä olen tehnyt sen kanssa, että toiset jatkavat Salomen kanssa tanssimista, kun oma työni loppuu. ”Kill your darlings” sanotaan. En tapa. Synnytän ja luovutan muiden kasvatettavaksi ja se tekee ehkä vielä kipeämpää. Mutta olen tehnyt ja teen tätä surutyötä tasaisesti prosessin kuluessa, jotta tasan kolmen viikon päästä voin surutta päästää porukan tanssimaan luottaen siihen, että luovuttaminen oli sen arvoista.

Napa-alueeltani taivun takaisin katselemaan eteenpäin, jossa siintää mm. huomiset trailerikuvaukset. Niitä odotellessa: Jotain synkkää on tulossa 

Paula / ohjaaja

tiistai 4. helmikuuta 2014

Pieniä hetkiä

Salome on ollut uusi matka tuntemattomaan. Uuteen näytelmään tutustuessa ja siinä matkatessa mukaan tarttuu paljon uutta tietoa, tarinoita, paloja historiasta, näkemyksiä elämästä ja ihmisistä. Ymmärtää, miksi roolihenkilö toimii niin kuin toimii. Ymmärtää, mutta ei välttämättä hyväksy.

Matkan alussa opetellaan tekstiä. Kerätään faktoja siitä, mitä näytelmäkirjailija on keksinyt kirjoittaa. Opetellaan roolihenkilön vuorosanat, kielelliset ilmaisut, joita hän käyttää. Kun käynnistetään kohtausharjoitukset, aloitetaan varsinainen työ. Tutkimusmatka siihen, miksi roolihenkilö sanoo juuri ne sanat ja juuri tässä kohtaa. On opeteltu mitä hän sanoo, nyt selvitetään, mitä hän ajattelee ja tarkoittaa sanoillaan.

Olen usein selittänyt oman näkemykseni siitä, miten ihmeessä näyttelijät oppivat niin valtavan määrän tekstiä ja muistavat sen kaiken lavalla. Kun hämmästelijä saa vastauksekseen sen, että vuorosanojen opettelu on prosessin helpoin osio, hämmästys suurenee entisestään. Kyse on vain kärsivällisyydestä ja tahdosta, aikeesta oppia haluamansa. Puhuttaessa roolityöstä, siitä miten keksitystä henkilöstä saadaan todentuntuinen, käsitellään jo hieman monimutkaisempaa asiaa. Jos katsoja uskoo, häntä on huijannut se, joka on huijannut ensin itseään. Näyttelijän on uskottava siihen, vaikka syvällä sisimmässään tietää, ettei se ole totta. Näytelmän maailmaan on astuttava sisään. On huijattava itsensä uskomaan voidakseen huijata muita.

Se, että kohtauksiin saadaan toimintaa ja sanoille merkityksiä vaatii näyttelijöitä, jotka uskaltavat. Uskaltavat ehdottaa, epäonnistua ja tehdä päättömiltäkin tuntuvia asioita. Roolihenkilön tekemiset voivat tuntua näyttelijästä itsestään älyttömiltä, mutta niitä oppii ymmärtämään kuin matkaa harjoituskauden aikana omasta itsestään kohti roolihenkilön syvintä olemusta. Se on löydettävä, jotta huijaus on uskottava.

Salomen tekeminen on kohtausharjoitusten ja itse esityksen työstämisen lisäksi myös paljon muuta. Treenien aluksi se on kahvia ja teetä, kuulumisten vaihtamista, punaisia tyynyjä ja kosketuksia. On musiikki, heilumista, kävelyä tilassa, kohtaamisia ja hengittelyä. Tekemisen väliin mahtuu paljon vessataukoja ja eväiden syömistä, kahvipannullisen keittämistä ja teeveden kiehuttelua. Lopuksi ollaan yhdessä, hellitään hetki ennen kotiinlähtöä. Ollaan silmät kiinni ja etsiydytään tilan reunoilta keskelle kasaksi. Ollaan kontaktissa toisiin silmäluomien painuessa kiinni, halataan ja silitetään. Muodostetaan kampanisu ihmisistä ja hierotaan äänillä.

Salome on näyttelemisen lisäksi myös täynnä rakkautta. Sitä, että opitaan luottamaan muihin lavalla. Tiedetään, ettei siellä olla yksin ja hommaa tehdään yhdessä. Parasta tunnetta ei näyttelijänä sittenkään saa harjoituksissa siitä, että onnistuu itse. Parhaan fiiliksen saa siitä, kun on antanut toiselle impulssin, jonka avulla hän on saavuttanut jotain.

Kameralle on tallentunut pieniä hetkiä alkuvuoden harjoituksista.

SALOME

Riikka/Salomen orja

perjantai 31. tammikuuta 2014

MUSALLE KUULUU HYVÄÄ!

Salomen kolmihenkinen orkesteri on edennyt loistokkaasti esityksen musiikin teossa. Hyvin pitkälti jo NELJÄ (4) (!!!) biisiä ollaan saatu suhteellisen hyvään kuosiin. Ja ovat muuten aikas hyviä!!

Salome on ollu prokkiksena oikein mukava ja oon tosi iloinen että miekii pääsin mukkaan. Meijän porukka on aivan mahtava, energiaa löytyy ja hyviä tyyppejä! Että kiitokssii kaikille että sain tulla! Mielelläni tulisin myös ihan jäseneksi vink vink vink voisin ihan siivoillakkin!!

Musiikin lisäksi Salome on inspiroinut minua kuvataiteellisesti tai no, silleen. Harkkojen aikana oon pii(e)rreskellyt tämmöisiä kivoja kuvia Salomesta ja kööristä, tässäpä yksi kuva.

Eipä miulla muuta, hyvvää talvvee kaikille!

Tanja (3. sotilas)